Erityisherkkä ja introvertti

Nuorena koin olevani outolintu. En viihtynyt isoissa kaveriporukoissa, kaupungissa saati kotibileissä. Vapaa-aikani vietin yksin kotona, metsässä samoillen, piirrellen ja lukien.

Kiire, aikataulut, kovat äänet, kirkkaat valot, ihmismassat, voimakkaat tuoksut ja kaupunkimiljöö saivat minut voimaan pahoin, niin psyykkisesti kuin fyysisesti.

Kuormituin sosiaalisissa tilanteissa ja imin pesusienen lailla muiden tunteita itseeni. Monesti en edes tiennyt, kenen tunteita milloinkin tunsin, omia vai vieressä olevani. Olin aivan turhan usein masentunut ja ahdistunut, enkä osannut nauttia elämästä, kuten nykyään. 

En yleensä yhtään välitä luokitteluista ja diagnooseista, sillä sellaisen saadessamme tai siihen uskoessamme, saatamme herkästi ikään kuin "leimautua" ja "tuudittautua" siihen. Saatamme jopa muodostaa siitä itsellemme identiteetin ja alkaa käyttäytymään tämän vuoksi itsellemme haitallisillakin tavoilla.

Paljon, paljon myöhemmin aikuisena, ymmärsin kuitenkin olevani erityisherkkä ja introvertti, joka arjessa selviytyäkseen tarvitsee todella paljon hiljaisuutta, hiljentymistä ja yksinoloa. Se oli helpottavaa.

Näihin ominaisuuksiin tutustuessani, lähinnä kirjallisuuden kautta (Elaine N. Aronin ja Suvi Bowellanin kirjat erityisherkkyydestä), oli paljon helpompi hyväksyä ja ymmärtää itseäni. Tätä kautta opin olemaan myös armollinen itselleni. Saan olla tällainen. Minä riitän juuri tällaisena kuin olen.

Nykyisin asun metsässä, poissa kaupungin melusta, eläinten ja perheeni kanssa. Herään aamuun hitaasti, rauhallista musiikkia kuunnellen, kynttilänvalon lempeää liekkiä ja lampaiden laiduntamista katsellen.

Siksi olen myös yrittäjä. Saan itse suunnitella jokaisen päiväni, kehoani, tuntemuksiani ja energiatasojani kuulostellen. En käy juurikaan myyjäisissä, vaikka suurin osa käsityöläisistä tekeekin niin. En siksi, ettenkö pitäisi ihmisistä, vaan siksi, että kuormitun ylettömän paljon äänistä, melusta ja muilla aiemmin mainitsemillani asioilla.

Mikään raha ei enää saa minua tekemään itseäni vastaan. Elän elämääni omilla ehdoillani, oma hyvinvointi edellä.

Omannäköistä elämää luodessa, alkaa loputon paranemisprosessi. Kehon ja mielen kivut helpottavat, kun stressin kytevä liekki sammuu. Tie ei välttämättä ole se nopein tai helpoin, mutta matka on niin upea, ettei sitä ikinä kannata jättää kulkematta.

Niin raskaalta kuin herkkyys saattaa toisinaan tuntuakin, niin takaan sinulle kultasein, että se on suurin ja upein voimavaramme ja opastajamme. Sillä herkät ihmiset onnistuvat löytämään oman polkunsa useimmiten nopeammin kuin muut. He kuulevat kehoaan, sieluaan ja intuitionsa ääntä herkemmin kuin muut.

Ja mikäpä muu kuin omannäköinen elämä, tuo enemmän merkityksentunnetta, tarkoitusta ja onnellisuutta elämääsi? Ja se, että sinä olet oma ainutlaatuinen itsesi, antaa myös toisille mahdollisuuden samaan.

Iloa ja valoa <3,

Mila Ketunpesästä