Kaikki alkaa luottamuksesta

19.12.2023

Tiedätkö ne ihmiset, jotka ovat esiintymislavalla kuin kotonaan? Ihmiset, jotka ovat luontaisia puhujia ja esiintyjiä, säteillen vetovoimaa.  Ihmisiä, joiden seurassa myös muut tuntuvat viihtyvän loputtomiin. 

Sellaiset ihmiset luottavat. Vaikka heitä pelottaisi lavalle nousu, he keräävät rohkeutensa ja astelevat kaikkien eteen. Omana, vajavaisena itsenään. Hyväksyen itsensä juuri sellaisena kuin ovat. Luottaen, että he riittävät omana itsenään. Ja säteillen vastustamattomasti juuri siksi. 

Muutama päivä sitten katselin, kuinka 13-vuotias tyttäreni esiintyi lavalla. Hän tanssi yksin parrasvaloissa, oman koreografiansa tahtiin. Olin pakahtua ylpeydestä. En niinkään siitä, että hän on taitava ja luontainen esiintyjä. Vaan siitä, että hän luottaa. Hän luottaa itseensä, sydämensä paloon ja uskaltaa elää sen mukaan.

Kaikkia meitä ei suinkaan ole tarkoitettu lavalle ja parrasvaloihin, mutta elämästä nauttiminen alkaa oikeastaan juuri silloin, kun sen uskaltaa kaikesta epämiellyttävyydestään huolimatta, tehdä. Astella tutisevin polvin lavalle. Avata sydän elämälle.

Hyvä olo, onnellinen elämä ja sisäinen rauha kumpuaa hyvästä itseluottamuksesta. Siitä, että tuntee itsensä ja uskaltaa luottaa sydämensä ääneen. Siitä, että uskaltaa seistä omien arvojen ja itselle tärkeiden asioiden takana, vaikka tuntuisi, että kaikki muut ympärillä olisivat eri mieltä ja vastustaisivat.

Jos lapsuudessa on elänyt turvattomassa ilmapiirissä, tie luottamukseen voi olla pitkä ja kivulias. Matkalle saattaa tarvita myös ammattilaisen apua. Ja on tietysti hyvä myös muistaa, ettei meitä kaikkia ole tarkoitettu lavalle. Aloittaa voi vaikka julkisesta somepostauksesta - minäkin uskalsin tehdä niin vasta 40-vuotiaana.


Ihanaa joulunaikaa sinulle ystäväni! Toivon, että vietät sen juuri siten, kuin sinä haluat <3,

Mila Ketunpesästä