Luonnon syklissä

Aivan muutama päivä sitten juttelin rakkaan ystäväni kanssa elämämme sykleistä. Siitä, kuinka egomme tahtoisi niin kovasti taistella niitä vastaan. Syksyä, pimeyttä, hidasta, väsynyttä ja jähmeää. Kaikkea, ainakin minun mielestäni, negatiiviselta kalskahtavaa. Kukapa ei tahtoisi tanssahdella paljain varpain, silkinkauniissa keijumekossaan, auringonsäteiden hyväilemänä vuodet ympäri? 

Unohdamme niin herkästi sen, että olemme osa luontoa. Luonto meissä haluaa hiljentää. Niin kuin vuorokaudessa on aika levolle ja aktiivisuudelle, niin viikossa, kuukaudessa, vuodessa ja kokonaisessa elämässä on myös. Talven tullen kuuluu hidastaa. Se on täysin normaalia. Luonnollista.

Ihmiselämä jaetaan usein seitsemän vuoden sykleihin. Meillä on seitsemän viikon päivää, seitsemän chakraa, seitsemän kuolemansyntiä jne. Seitsemän vuoden välein ikään kuin kuorimme itsestämme kaiken vanhan ja turhan. Tuolloin meillä annetaan, usein hyvinkin kriisinomaisesti, mahdollisuus kääntää elämässä sivu kohti uutta ja upeaa, mutta tuntematonta.

Luonto sinussa pitää huolen, että tunnet väsymystä ja osaat kesän jälkeen hellittää. Mikään kukka ei kuki ikuisesti ja kaikki puut pudottavat lehtensä säännöllisesti. Jos olet etääntynyt omasta luonnostasi, saattaa syklisyyden tunnistaminen olla hankalaa. Mitä "keinotekoisemmin" elämme, sen kauemmaksi eksymme itsestämme.

Metsän laidalla, valosaasteesta kaukana, luonnon mukana on helppo elää. Silti usein syksyn tullen, egoni ei millään haluaisi "alistua" ja päästää irti. Meidät on kasvatettu tehokkaaseen suorittamiseen ja arvotamme valitettavan usein itsemme vain tekemisemme perusteella.

Mutta joutilaisuus on aina avain johonkin uuteen. Kun annat itsesi levätä, joskus turhauttavan pitkiä ja pitkästyttäviäkin aikoja, niin jotain upeaa Sinussa kypsyy. Mitä kärsivällisempänä jaksat odottaa, sen varmemmin yllätyt itsekin siitä loistosta, jonka kukkaan puhkeamisesi aiheuttaakaan!

Muista siis muruseni, kun jumittaa, väsyttää ja harmittaa: Valoa ei ole ilman pimeyttä.

Sydämellisesti,

Mila, Ketunpesästä