Mieli on tekemistä - sielu olemista

Toisinaan elämän monimutkaisuus saa unohtamaan keitä olemme ja mitä tulimme tänne tekemään. En todellakaan usko, että elämämme tarkoitus on puskea töitä niska limassa tai tehdä ikävystyneenä asioita, joista emme ole pätkääkään kiinnostuneita?

Kiireisenä toimimme usein ulkoisten ärsykkeiden ja paineiden sanelemana, laput silmillä. Siirrymme robottimaisesti tehtävästä ja askareesta toiseen. Toimimme, kuten esimies, opettaja, puoliso tai yhteiskunta olettaa meidän toimivan.

Ikään kuin luovutamme valtamme ulkopuolellemme. Lopulta olemme eksyksissä. Hukassa omalta itseltämme. Kaikki on periaatteessa hyvin, mutta elämä tuntuu merkityksettömältä ja tarkoituksettomalta. Tai niin ainakin minulle kävi.

Luin vasta Anita Moorjanin kirjan "Kuolema antoi minulle elämän", joka kertoo Anitan kuoleman rajakokemuksesta ja siitä, kuinka hänen elämänsä muuttui sen myötä.

Anita kirjoittaa seuraavasti: "Kun elämme pelkästään mielemme ohjaamina, kadotamme yhteyden äärettömään minään ja alamme tuntea joutuneemme eksyksiin. Näin käy, sillä olemme tekemisen tilassa, olemisen tilan sijaan."

Oleminen tarkoittaa sielun kautta elämistä. Olemme läsnä tässä hetkessä ja sallimme tunteiden tulla ja toimimme sydämestä käsin. Tekeminen sen sijaan kumpuaa mielestämme. Se on suuntautunut tulevaisuuteen ja johdattaa meitä tavoitteesta ja tehtävästä toiseen.

Kun olemme olleet riittävän kauan tekemisen tilassa ja olomme on surkea jatkuvasta suorittamisesta ja "järkeilystä", uuvumme ja väsymme. Moorjanin mukaan juuri tällöin teemme ison virheen.

Ajattelemme, että meissä on jotain vialla ja lähdemme etsimään ratkaisua tilanteeseen itsemme ulkopuolelta. Olomme saattaa parantuakin, tosin vain hetkellisesti.

Vaikka todellisuudessa juuri tuolloin, meidän tulisi kääntyä sisäänpäin. Kuunnella tunteitamme, antaa niiden virrata ja keskittyä erityisesti tunteisiin, jotka motivoivat meitä.

Tällöin sielumme suunnitelma alkaa avautumaan, kunhan vain sallimme yhteyden. Mielemme kirkastuu ja palaset elämässämme alkavat loksahtelemaan paikoilleen. Ymmärrämme, että meissä ei ole mitään vialla, päinvastoin, olemme täydellisiä juuri tällaisenaan <3.

Silloin, kun itse otin lopputilin työstäni, elämäni muuttui enemmän kuin koskaan aiemmin. Lähes pakon sanelemana vain olin ja istuin.

Tätä kautta, melkeinpä vahingossa löysin olemisen tilan. Sitä kautta löysin sieluni ja aloin kuulla itseäni. Hyvä olo alkoi virtaamaan kehooni. Eikä se lopu enää koskaan, sillä tiedän, että tapahtuipa mitä tahansa, sisäänpäin kääntymällä, hyvä olo palaa kyllä takaisin.

Vaikkemme koskaan tietäisikään tämän maanpäällisen elämämme aikana, miksi tänne tulimme ja mitä meidän pitäisi tehdä, niin sen tiedän, että sisällämme asuu rakkaus. Jumala on meissä. Me olemme jumala. Ja lopulta se riittää, että sinä vain OLET.

Vielä lopuksi haluan korostaa Anita Moorjanin ajatusta: "Kukaan meistä ei tiedä, vaikka tämä tämänhetkinen elämämme olisikin se tavoittelemamme Taivas. "

Ilolla, 

Mila Ketunpesästä