Suorittajasta oleilijaksi

20.01.2024

Kuulutko niihin, jotka lakaisevat muidenkin portaat lumesta, ihan vain ohi mennessään? Niihin, jotka petaavat sängyn heti herätessään ja tiskaavat astiat välittömästi ruokailun jälkeen? Ensin työ, sitten huvi. Piste.

Minä kuuluin. En koskaan vetkutellut, olin aina ajoissa ja siinä välissä ehdin jo pyöräyttää pullatkin. Kirjoitin to-do-listaa jääkaapin oveen ja aina yhden yliviivatessani, lisäsin tilalle kaksi uutta. Tein koko ajan jotakin, omasta mielestäni hyödyllistä. Olin suorittaja tai oikeastaan ylisuorittaja.

Luettelemani tavat ovat yleisinä pidettyjä hyveitä. Länsimaisessa kulttuurissa arvostetaan tehokkuutta, aikaansaamista, pärjäämistä ja työntekoa. Ihmiset arvotetaankin useammin tekemisen kuin olemisen perusteella.

Voisi kuvitella, että suorittajan unelmien täyttymys olisi se, että to-do-listasta olisi viimeinkin yliviivattu se viimeinenkin tehtävä, mutta näin se ei suinkaan ole. Suorittaja etsii, joskus jopa tietämättään, rauhaa. Kovassa tiimellyksessä se on vain unohtunut. 

Sisäisen rauhan ja sopusoinnun etsiminen on niin vimmattua, että etsimistä voi verrata oravanpyörässä juoksemiseksi. Mitä kovempaa juoksee, sen kovempaa pyörä pyörii. Ja sitä vaikeampi siitä on hypätä pois.

Kun keho ja mieli ovat jatkuvassa tekemisen tilassa, tulee stressitilasta krooninen. Ylikierroksilla hengitys ei kulje kunnolla ja lihakset kipeytyvät jatkuvassa jännitystilassa. Matala-asteinen tulehdus alkaa jylläämään, aiheuttaen hiljaista vahinkoa kehossa. Niin ainakin minulle kävi. 

Tarpeeksi väsyneenä, kipeänä ja uupuneena on pakko katsoa peiliin. On viimein aika ottaa vastuu omasta hyvinvoinnista. Miettiä miksi täyttää kaiken aikansa tekemisellä? Kokeeko riittämättömyyttä tai arvottomuutta? Etsiikö ehkä hyväksyntää vai pelkääkö eniten hiljaisuudesta esiin hiipiviä ajatuksiaan?

Minulla meni vuosia siihen, että opin viimein istumaan. Että uskalsin hypätä tekemisen oravanpyörästä ihan vain olemaan. Yliaktiivinen ja joka-ainoaan ärsykkeeseen reagoiva mieleni ei suinkaan helpottanut asiaan. Tie rauhaan oli pitkä ja kivinen. Enkä väitä sen olevan helppo. Mutta se oli jokaisen askeleen arvoinen. 

Kaikkien suorittajien unelmien täyttymys on sisäinen rauha.  Ja se on mahdollista saavuttaa vain hyppäämällä pois itse keksimästään oravanpyörästä. Painamalla jarrua, hiljentymällä ja alkamalla tietoisesti oleilijaksi. Sulkemalla korvat muulta maailmalta ja kääntymällä sisäänpäin. Sillä vastaus, kultaseni, kaikkiin kysymyksiisi löytyy sisältäsi <3.

Mikset vain istu alas ja ole hiljaa?
-Kiinalainen sananlasku-

Sydämellä,

Mila Ketunpesästä